Euroopan unioni on yhdistänyt lähes kolme tusinaa Euroopan maata, josta on tullut ainutlaatuinen kokonaisuus, joka yhdistää valtion ja kansainvälisen järjestön piirteet. Yksi tämän yhdistyksen tehtävistä on yhteisen talousalueen muodostaminen, jossa liikkuu yhtenäinen eurooppalainen valuutta. Tähän mennessä Euroopan unionin kokoonpano ei ole sama kuin sen vyöhykkeen koostumus, jossa euroa käytetään.
On tapana kutsua euroaluetta ryhmäksi maita, jotka ovat ottaneet käyttöön Euroopan yhtenäisvaluutan, nimeltään euro, laillisena maksuvälineenä alueellaan. Tammikuussa 1999 tällaisia maita oli yksitoista: Saksa, Itävalta, Ranska, Belgia, Suomi, Italia, Irlanti, Portugali, Espanja, Alankomaat ja Luxemburg. Hieman myöhemmin euroalue laajeni Slovenian, Kreikan, Maltan, Slovakian, Kyproksen ja Viron liittymisen vuoksi.
Niin kutsuttu laajentunut euroalue käsittää useita muita valtioita, joissa käytetään myös Euroopan yhtenäisvaluuttaa. Joten San Marino, Vatikaani ja Monaco tekivät sopimukset Euroopan unionin kanssa. Ilman sopimuksen tekemistä euroa käytetään Andorran, Montenegron ja Kosovon siirtokunnissa.
Yhteisen raha- ja talouspolitiikan muodostaminen Euroopan maissa tapahtui kolmessa vaiheessa. Euroopan yhtenäisvaluutasta on tullut ainoa laillinen maksuväline euroalueella maaliskuusta 2002 lähtien.
Yhteisen rahayksikön käyttöönotosta on tullut viime aikojen rohkein taloudellinen kokeilu. Tähän asti asiantuntijat kiistävät, oliko siirtyminen yhtenäisvaluuttaan tarkoituksenmukaista. Rahaliiton luomisesta saatavien hyötyjen ja mahdollisten kustannusten jakamista yksittäisten valtioiden ja talouden sektoreiden välillä ei ole vielä ratkaistu. Todennäköisesti kokeen tulos vaikuttaa paitsi Eurooppaan myös moniin muihin valtioihin, jotka ylläpitävät taloudellisia suhteita alueeseen.
Kaikilla EU-mailla on muodollisesti kaikki oikeudet liittyä euroalueeseen. Euroalueen jäsenehdokkaiden on kuitenkin täytettävä tietyt kriteerit, jotka koskevat heidän rahapolitiikkaansa. Ensinnäkin ehdokasvaltion budjettialijäämän tulisi olla 3% suhteessa BKT: hen ja julkisen sektorin velan olla lähellä 60% BKT: sta.
Lisäksi valtion, joka haluaa liittyä euroalueeseen, on varmistettava valuuttansa vakaa vaihtokurssi suhteessa Euroopan valuuttaan. Myös maan keskuspankin riippumattomuus ja sen finanssipolitiikan johdonmukaisuus euroalueen maiden politiikan kanssa otetaan huomioon.
Arvioidessaan euroalueen mahdollisia uusia jäseniä Euroopan keskuspankki ja Euroopan komissio ottavat huomioon markkinoiden keskinäisen yhdentymisen tulokset, maksutaseiden, työvoimakustannusten ja hintaindeksien tason kehityksen. Saatuaan jäseneksi rahaliittoon uusi euroalueen jäsen joutuu täyttämään rahoitusalalle asetetut vakauskriteerit.
Saapuessaan Euroopan yhtenäisvaluutan vyöhykkeelle uudet unionin jäsenet siirtävät kaikki raha- ja luottopolitiikkaan liittyvät valtuudet Euroopan keskuspankille, joka päättää nyt korkotason asettamiseen ja volyymin määräämiseen liittyviä kysymyksiä. seteleitä.
Jokaiselle uudelle EU-jäsenelle euroalueeseen liittyminen on luonnollinen askel, joka johtaa valtion täydelliseen ja kattavaan yhdentymiseen Euroopan unioniin.
