Kansainväliset yritykset ovat syntyneet 1900-luvun jälkipuoliskolla. oli avainasemassa maailmantaloudessa ja asettanut tähän päivään modernin kehityksen dynamiikan. TNC: t toimivat mekanismina voittojen maksimoimiseksi, koska toiminnan leviäminen eri maiden alueelle tarjoaa ilmeisiä etuja - sekä taloudellisia (tiettyjen resurssien saatavuus) että oikeudellisia (joidenkin maiden lainsäädännön puutteet, mikä mahdollistaa vapautuksen tulli-, vero- ja muut rajoitukset). TNC: t kirjaimellisesti liikuttavat nykyaikaista taloutta, luovat työpaikkoja, ja niiden toiminta tarjoaa lukuisia etuja köyhille maille. Samalla TNC: stä tuli ammattiliittojen, ihmisoikeuksien puolustajien ja ympäristönsuojelijoiden kritiikin pääkohde.
Mihin TNC: t ovat syyllisiä?
Monikansalliset yritykset yrittävät hallita markkinoita hallitsemalla reilun kaupan ja reilun kilpailun sääntöjä pääomalla, joka usein ylittää kehittyneiden Euroopan maiden budjetit. Kehittämällä tuotantoa alikehittyneissä maissa, joissa lainsäädäntö on puutteellista, TNC: t välttävät vastuun lukuisista rikkomuksista.
Tällaisten yritysten virkamiehet ovat myöntäneet, että tietyissä tehtaissa on tapahtunut liikakäyttöä, lapsityövoimaa, ammattiliittojen häirintää ja kielteisiä ympäristövaikutuksia. Itse asiassa ihmisoikeuksien vastaiset rikokset ovat yleisiä monille kolmannen maailman yrityksille, ja yritykset ovat yrittäneet piilottaa nämä tosiasiat kansainvälisten skandaalien käynnistymiseen saakka. On syytä tutkia olosuhteita, jotka ovat vaikuttaneet yritysten väärinkäytöksiin. Silloinkin paljastui negatiivisia ilmiöitä: yritykset yrittivät vaikuttaa moniin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin prosesseihin, painostivat maiden hallituksia ja loukkaavat valtioiden kansallista itsemääräämisoikeutta.
1970-luvun puolivälissä löydettiin todisteita siitä, että saksalainen yhtiö "ylläpitää kumppanuutta Kongon sotivien osapuolten kanssa. Alueita luonnonvaroilla kontrolloineet sotilaalliset kokoonpanot myivät öljyä, hopeaa, tantaalia ja "veritimantteja" saksalaiselle konsernille. Tuotot käytetään sotatarvikkeiden ja aseiden hankintaan. YK on kieltänyt kaiken veritimanttien kaupankäynnin, mutta ne päätyvät edelleen Geneven, New Yorkin ja Tel Avivin kansainvälisiin pörsseihin. Siksi kansainvälinen yritys tukee suurinta konfliktia toisen maailmansodan jälkeen, joka vaati melkein 2 miljoonan ihmisen hengen. Siviiliväestö on sodan uhri, ja alaikäiset osallistuvat itse vihollisuuksiin.
Argentiinassa vuosina 1976-1983 Fordin autoyritys harjoitti julmaa ammattiliiton vastaista politiikkaa, jota tuki hallitseva sotilasjunta.”Kannattamattomat” työntekijäaktivistit siepattiin ja tuhottiin.
Öljytuotteita tuottavaa Shell Corporationia on toistuvasti syytetty ympäristövahingoista taloudellisen toimintansa kautta. Vuonna 1995 vain laajamittaisten mielenosoitusten ja yrityksen tuotteiden boikotoinnin ansiosta voitiin estää öljyalustan tulvat Pohjanmerellä. Vuonna 1970 Nigeriassa tapahtui öljymurros, josta yhtiötä ei ole vielä pidetty vastuussa. Asiantuntijoiden mukaan Shellin kaikista ympäristörikoksista maksettavan korvauksen määrä vastaa Nigerian valtion budjettia, jonka väkiluku on 120 miljoonaa.
Kansainvälisten yritysten toiminnan oikeudellisia rajoituksia koskevat kysymykset nousivat esiin jo 70-luvulla. XX vuosisataja siitä tuli välittömästi törmäyksen lähde länsimaiden kehittyneiden maiden ja maiden välillä, jotka olivat juuri vapautuneet siirtomaa-ikestä. Molemmat osapuolet pyrkivät luomaan uuden oikeudellisen kehyksen täysin vastakkaisiin etuihin, vaikka ne yrittivätkin muodollisesti päästä sopimukseen.
Kehittyneet kapitalistiset valtiot ja joukko näiden valtioiden valvonnassa olevia kansainvälisiä järjestöjä (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, Maailman kauppajärjestö, Maailmanpankki) lobbaavat kansainvälisten yritysten etuja. Tämä puolue vaati erityisesti isäntävaltioiden vaikutuksen rajoittamista TNC: hen, investointien suojaamista kansallistamiselta tai pakkolunastukselta.
Toisaalta postkolonialistiset maat Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa ovat esittäneet vaatimuksia kansallisten valtioiden valvonnan lisäämiselle TNC: n toiminnasta, luotettavien mekanismien kehittämisestä kansainvälisten yritysten vastuulle rikkomuksistaan (ympäristön pilaantuminen, markkinoiden monopoliaseman väärinkäyttö, ihmisoikeuksien loukkaaminen) sekä kansainvälisten järjestöjen, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien, lisääntyvä valvonta TNC: n liiketoiminnassa.
Myöhemmin molemmat osapuolet alkoivat YK: n avulla ryhtyä toimiin kansainvälisen oikeudellisen kehyksen kehittämiseksi TNC: lle.
Kuten tiedätte, yksi ensimmäisistä kansainvälisistä säädöksistä, joissa vahvistettiin TNC: n toiminnan rajoittamisen yleiset periaatteet, oli valtioiden taloudellisten oikeuksien ja velvollisuuksien peruskirja (1974). Tämä teko ei kuitenkaan riittänyt kehittämään yhtenäistä järjestelmää TNC: n yleisesti hyväksytyistä käyttäytymissäännöistä. Vuonna 1974 perustettiin YK: n hallitustenväliset toimikunnat kansainvälisistä yrityksistä ja TNC-keskus, joka alkoi laatia luonnosta TNC: n käytännesäännöksi. Erityinen”ryhmä 77” (ryhmä kehitysmaita) aloitti toimintansa tutkiakseen ja tiivistäen materiaaleja, jotka paljastavat TNC: n sisällön, muodot ja menetelmät. Havaittiin TNC: t, jotka puuttuvat niiden maiden sisäisiin asioihin, joissa niiden sivukonttorit sijaitsevat, ja osoitettiin, että he yrittävät laajentaa niiden maiden lakeja, joissa heidän valvontakeskuksensa sijaitsevat näillä alueilla, ja muissa tapauksissa päinvastoin he käyttivät hyväkseen paikallista lainsäädäntöä. Toimien valvonnan välttämiseksi TNC: t piilottavat tietoja itsestään. Kaikki tämä vaati tietysti kansainvälisen yhteisön asianmukaista puuttumista.
Tärkeä askel kohti oikeudellisen kehyksen luomista TNC: n toiminnalle oli YK: n jäsenten laatima TNC: n käytännesääntö. Hallitustenvälinen työryhmä aloitti säännöstöluonnoksensa tammikuussa 1977. Sääntöjen kehittämistä haittasivat kuitenkin jatkuvat keskustelut kehittyneiden maiden ja”77 ryhmän ryhmän” maiden välillä, koska niillä oli erilaisia tavoitteita, mikä ilmaistiin jatkuvissa kiistoissa tiettyjen normien sanamuodon suhteen.
Johtavien maiden valtuuskunnat noudattivat periaatteellisia kantoja: Sääntöjen normien ei pitäisi olla ristiriidassa OECD-maiden TNC-sopimuksen kanssa. Kehittyneet maat väittivät, että sopimus perustui kaikkia maita sitovaan historialliseen kansainväliseen lainsäädäntöön, vaikka OECD oli ja on edelleen rajoitettu jäsenjärjestö.
Neuvottelujen aikana osapuolet pääsivät kompromissiin, ja päätettiin, että säännöstö sisältäisi kaksi yhtä suurta osaa: ensinnäkin se sääti TNC: n toimintaa; toinen on TNC: n suhde isäntämaiden hallituksiin.
1900-luvun 90-luvulla voimatasapaino muuttui merkittävästi, mikä johtuu vähiten Neuvostoliiton romahduksesta ja sosialistisen leirin romahduksesta. Samaan aikaan "77 ryhmän" maat ovat menettäneet mahdollisuuden vaikuttaa TNC-politiikkaan YK: n puitteissa, mukaan lukien TNC: n käytännesäännöt.
Kiistaton tosiasia on, että kansainväliset yritykset ja teollisuusmaat puolustivat TNC: n etuja ja menettivät samalla kiinnostuksensa tämän kodifioidun säädöksen hyväksymiseen, vaikka se oletti lukuisia normeja, jotka vakauttavat globaalien yritysten aseman maailmanmarkkinoilla ja tuovat positiivisia järjestyksessä. Tämä johtui siitä, että vaikka ilman laillista vahvistusta, TNC: t tunsivat olevansa mestareita maailmassa eikä heidän tarvinnut itse asiassa virallista kantaansa.
Siihen asti siirtomaa-ajan maiden hallitukset vaativat YK: lta kehittämään tehokkaita mekanismeja, jotka auttavat estämään TNC: n väärinkäytökset. Erityisesti on ehdotettu, että niiden valtioiden hallitukset, joista TNC: t ovat peräisin, käyttävät pakotteita kärsineiden maiden hyväksi. Koska suurin osa TNC: stä tulee "kultaisen miljardin" maista, näiden maiden hallitukset yrittävät välttää ristiriitoja TNC: n kanssa, jotta ne eivät rasita itseään uusilla velvoitteilla. Siksi he puolustavat usein väitettä, jonka mukaan TNC: t on "erotettu" alkuperävaltiosta, jolta on poistettu "kansalaisuus" tämän termin kansainvälisessä oikeudellisessa merkityksessä ja joilla on ehdottoman kosmopoliittinen luonne, jättäen siten kysymyksen TNC: n vastuusta avata. Samaan aikaan alikehittyneet valtiot yhdistävät selvästi johtavat maat suuryrityksiin, mikä on myös väärin, koska johtavien maiden väestö ei hallitse yrityksiä itse, joten herää kysymys, miksi yritysten pitäisi maksaa rikoksista valtion talousarviosta.
Kaikki nämä tosiasiat osoittavat, että globaalissa järjestelmässä, jossa suuret rahat hallitsevat, on vaikea löytää "kultaista keskipitkää" kehittyneiden ja postkolonialististen maiden etujen välillä, joten lailla on vain enemmän tai vähemmän peitelty edustaja. taloudelliset edut. TNC: n rikokset eivät kuitenkaan jää huomaamatta. Tuhannet ihmiset ympäri maailmaa järjestävät ja seuraavat yritystoimintaa, ilmoittavat rikkomuksista tiedotusvälineissä ja saavuttavat usein tuloksia. TNK teki toistuvasti myönnytyksiä yleisön painostuksesta, ja heidän oli pakko korvata tappiot, tukahduttaa vaarallinen tuotanto ja julkaista tiettyjä tietoja. Ehkä ihmiset itse, ilman poliitikkojen apua, pystyvät vastustamaan globalisaation aikakauden röyhkeintä rikollista?
Eettisen kulutuksen ja TNC: n boikotoinnin taistelijoiden toiminta johtaa siihen, että ilmestyy yhä enemmän yrityksiä, joille on ensisijaisesti oma maine, eikä super voittoja. On kansainvälisiä kauppajärjestöjä, kuten "Trans Fair", jotka valvovat reilun kaupan, oikeudenmukaisen palkan ja työehtojen sekä tuotannon ympäristöturvallisuuden sääntöjen noudattamista. Nämä organisaatiot varmistavat ostoillaan taaksepäin olevien maatalouden rakenteiden palauttamisen ja siten pienten talonpoikien selviytymisen. On kuitenkin epätodennäköistä, että yksittäisten kohteiden hyväntekeväisyys kykenisi lopettamaan globaalin järjestelmän, joka asettaa voiton tuottamisen ennen kaikkea inhimillisiä arvoja …
